sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009

WC:n koristelu jatkuu...

Olin ostoksilla ja silloin yleensä tulee asiaa vessaankin välillä. Niimpä samalla asioidessani ompelin Chydenia Centerin yleisövessan koristukseksi tämmöisen tekeleen. Valkoinen valkoista vasten...eipä näytä miltään.
En ole vielä tohtinut ihmisten ilmoilla alkaa kiinnittää näitä, salassa vain...



lauantaina 4. heinäkuuta 2009

PRISMAAN


Viimeisillä voimillani, apteekissa käydessäni, kiinnitin Prisman naisten vessaan isoäidin neliön.
Kuva on otettu puhelimen kameralla, huono siis.
Olen ollut sairiksella viikon ja tauti jatkuu aina vain. Ei edes jaksa uusia graffiteja valmistaa. :((


maanantaina 22. kesäkuuta 2009

VOI ITKU!!!

Nyt on sitten ensimmäinen graffitini hävinnyt!!!! Ajoin Terveyskeskuksen ohi ja ikäväkseni huomasin, ettei isoäidin neliöstä ollut langanpäätkääkään missään. :(((
Oisko nurmikonleikkaaja napsassut irti, vai kuka.
No, ei lannistuta, vaan jatketaan valtaamista. Tekis mieli viedä samaan paikkaan uusi, ja sen varmasti teenkin, jahka ehdin.

tiistaina 16. kesäkuuta 2009

JUSSIA

Koska kohta on juhannus, väkersin jussi-graffitin. Tein sen näin kesäisellä värillä kesän kunniaksi.

Tämä löytyy leikkipuistosta A.Chydeniuksenkadun ja Puutarhakadun kulmilta penkkiin kiinnitettynä.

Jännää, kuinkahan moni on näitä jo ihmetellyt. Ajatelkaa, jos joku päivä olisi Kokkolan Sanomis kuvia näistä. :)

EKA GRAFFITTINI

Jännitti aivan hirveästi lähteä kiinniittämään ensimmäistä graffittia. Vilkuilin ympärilleni koko ajan ettei vain kukaan näkisi, en tiedä sitten näkikö!? No, paikalleen sen sain, ja on se melkein viikon pysynyt siellä. Olen nääs käynyt vakoilemassa.

Mukana oli vain puhelin, sillä otin kuvan pikaisesti.
Siinä on isoäidin neliö ja se löytyy Kokkolan Terveyskeskuksen opasteesta.